tiistai 9. kesäkuuta 2015

Sosiaalinen media konfliktien keskuudessa

Sosiaalinen media on käsitteenä juurtunut globaaliin kulttuuriin. Somea käyttää kaikenlaiset ihmiset, Barack Obamasta aina Pekka Perunanviljelijään asti. Sosiaalisen median käytön kasvun myötä on myös levinnyt tieto konflikteista maailmalla, ja perinteinen media ei enää toimikaan niin sanottuna vallan vahtikoirana, vaan sen ohelle on noussut some.

Vuoden 2011 vaihteessa alkanut Arabikevät on esimerkki tilanteesta, jossa valtiollinen media Egyptissä vaikeni konfliktista täysin. Sosiaalisessa mediassa tavalliset egyptiläiset jakoivat materiaalia brutaaleista teoista joita maan armeija ja poliisivoimat käyttivät kansalaisiinsa. Lopulta tilanne kärjistyi siihen, että maan silloinen johtaja Hosni Mubarak päätti sulkea valtion kaikki puhelin-ja Internet yhteydet. Mubarakin teko eskaloitti tilannetta, mikä johti koko maan kattavaan protestiin, jossa useat ihmiset vaativat Mubarakin eroa, ja lopulta vaatimus toteutuikin.(Tech Crunch 2011).

Sosiaalista media käyttää kuten mainitsin, kaikenlaiset ihmiset, myös sotilaat. Ukrainassa olevat venäläissotilaat julkaisivat sosiaalisessa mediassa selfieitä itsestään Ukrainassa. Vaikkakin selfie kuviin ei oltu alueita merkitty, pystyttiin kuvan paikannustiedoista toteamaan, että kuva on otettu Ukrainassa. (The Drum, 2014) Toki Venäjän osallisuus Ukrainan konfliktissa oli tiedetty jo globaalilla tasolla, mutta hauska todiste tälläinen selfietyppäys silti on.

Somea voidaan, ja usein käytetäänkin propagandan levittämiseen ja oman edun ajamiseen, mutta venäläissotilaiden selfieiden tapaiset tapaukset kertovat myös miten sosiaalinen media todella on ottanut paikkansa nykypäivän mediamaisemassa. Missään nimessä ei somea voi sanoa puhtaaksi journalismiksi, mutta sosiaalinen media kertoo meille nykyään paljon asioita, mitkä voisi ilman somea jäädä pimentoon.



Lähteet: Tech Crunch
              The Drum

torstai 4. kesäkuuta 2015

Sukellus YouTubeen!

Hei!

Youtube on videonjako palvelu, jossa käyttäjät voivat jakaa videoita ja kommentoida muiden käyttäjien sisältöä. Youtuben käyttö on helppoa ja kuka tahansa voi luoda tunnukset Youtubeen. Youtube on noussut muiden samankaltaisten palveluiden ylitse, ja onkin suosituin videonjako palvelu verkossa.

Päätin tutustua Youtuben käyttöön, koska se on hyvin integroinutut omistajansa Googlen muiden palveluiden kanssa. Omistan itse Googlen puhelimen Nexuksen, Google tilin, ja tämä blogikin on Googlen palveluiden avulla tuotettu, joten Youtube oli oiva valinta tutustumiseen. Tili minulla on ollut Youtuben palvelussa google-tilini ulkopuolella jo ennen Youtuben myyntiä Googlelle, joten sovellus on jo minulle entuudestaan tuttu.

Youtuben käyttöliittymä on simppeli ja helppokäyttöinen, ja melkein kuka tahansa osaa nopeasti ja vaivattomasti lisätä videoita palveluun. Palvelua voi käyttää sekä julkisten, että yksityisten videoiden lisäykseen. Sovelluksella on siis mahdollista saada laajojakin yleisöjä sisällölleen, tai vain jakaa videoita kavereiden kesken.

Videoiden hallintapaneeli

Opiskelen tietojenkäsittelyä ja Youtubea voi hyödyntää alallani monin keinoin. Haluat jakaa vaikka videon kokouksesta ihmisille, jotka eivät päässet paikallle? Onnistuu helposti live-lähetyksenä, sekä jälkeenpäin katsottuna videona. Palvelun luonteen vuoksi, sisältöä on laidasta laitaan, minkä ansiosta Youtubesta voi avun tarpeessa oleva  tietojenkäsittelyn opiskelija löytää hyvää opetusmateriaalia vaikkapa koodauksesta. Youtuben mainoslause Broadcast Yourself! hyvin sisäistää myös koko sivuston idean, eli  jakaa sisältöä. Jos haluaa saada itselleen näkyvyyttä omalla alalla tai muuten, on Youtube siihen loistava työkalu.

Alla vielä lisäämäni video palveluun muutaman vuoden takaiselta Intian reissulta. En ole ennen palveluun lisännyt videoita, vain kommentoinut tai seurannut muita käyttäjiä. Videon lisäys oli tosi näppärää ja ei vaatinut kuin muutaman minuutin aikaa.




tiistai 2. kesäkuuta 2015

Esittelys IFTTT - If this then that

If this then that - lyhyesti IFTTT, on sovellus jolla voi rakentaa niin sanottuja reseptejä, joilla hallita omaa sosiaalista mediaa ja elämää yleensä.

IFTTT:llä voi automatisoida resepteillä sosiaalisen median palveluiden toimintoja, sekä yhdistellä eri palveluita. Esimerkiksi IFTTT:llä voit tweetata kuvan -> Kuva julkaistaan instagramiin -> Kuva julkaistaan facebookkiin -> kuva tallennetaan drop boxiin.

IFTTT ei pelkästään ole verkosto joka kokoaa eri sosiaalisen median palvelut yhteen. IFTTT:llä on iso käyttäjäkunta, jotka rakentelevat näitä reseptejä, ja jakavat niitä keskenään, ja näin ovat vuorovaikutuksessa keskenään.

Itse päätin kokeilla IFTTT aivan puhtaasta mielenkiinnosta, ja sainkin rakennettua hauskoja reseptejä. Esimerkiksi jos tulen kotiin ja puhelimeni liittyy kämppäni Wifiin, menee äänelliselle ja ilmoittaa siitä. Toinen resepti minkä loin, oli enemmän somepainotteinen, aina kun joku kommentoi tätä blogia tai rupeaa seuraamaan, rupeaa puhelimeni soimaan.

Suosittelen sovellusta kenelle tahansa jo pelkästään sen takia, että sitä on hauska käyttää!



Linkki sovelluksen sivuille https://ifttt.com/

IFTTT-Google play - Google Playstore


IFTTT-App Store - App Store